Lauttasaaren Sanomat

Perustin Lauttasaaren Sanomat joulukuussa 2003. Lehden ensimmäinen numero ilmestyi 12.12.2003.

Lauttasaaren Sanomat oli edelläkävijä merkittävissä kaupunkilehtiin liittyvissä asioissa. Loin päätoimittajana tehokkaan ilmoitusasiakkaiden markkinointia tukevan ideointipalvelun: haastatteluissa ja yrityksista kertovissa jutuissa nostettiin esiin menestystä tukevat näkökulmat ja lehden ilmestymisalueella asuvat ja työssä käyvät lukijat saivat ajankohtaisen tiedon palveluista ja tuotteista ja alueen yrittäjien ajatuksista. Toinen merkittävä uudistus oli se, että Lauttasaaren Sanomat jaettiin ensimmäisestä numerostaan alkaen Postin, myöhemmin Itellan kirjekantona kaikkiin koteihin ja yrityksiin. Kaupunkilehdet oli perinteisesti jaettu mainosjakeluna. Postin jako oli jakeluvarmempi tapa.

Lehden jakeluinnovaatiota seurasivat kaikki Helsingissä ilmestyvät suurten lehtitalojen kaupunkilehdet. Myös muita Lauttasaaren Sanomien monista uusista ideoista seurattiin. Oli hauska seurata sitä, että edellisen viikon Lauttasaaren Sanomien idea oli parhaimmillaan jo seuraavalla viikolla nähtävissä alueella ilmestyvissä muissa lehdissä!

Lauttasaaren Sanomat ilmestyi joka viikko vain joitain joulun kaksoisnumeroita lukuunottamatta aina toukokuuhun 31. päivään vuonna 2007.

Kirjat ja uuden innovatiivisen kirjapainon rakentaminen ja kehittäminen veivät minut mukanaan, ja lehti jäi tauolle. Kiitos asiakkailleni, että "antoivat minulle luvan" lähteä uusien tuotteiden luokse! Lehti ilmestyi ympäri vuoden. Lukijapalaute, samoin kuin asiakaspalaute oli ihanaa vastaanottaa!

Kirjatalon arkisto tarjoaa muistoja Sinullekin, mahdollisesti Lauttasaaren Sanomien aikaisempien vuosien lukija, ehkä naapurini, ehkä asiakas lehden ilmestymisvuosilta. Kirjatalon ideapankissa on myös lehtien varalle suunnitelmia, niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin. Siis, tärkeiden päätoimittajavuosieni muistoksi ja kiitokseksi yhteistyöstä lukijoiden ja yritysasiakkaiden kanssa julkaisemme Kirjatalon arkistosivulla Lauttasaaren Sanomien "vanhoja" numeroita. Kurkista jonkin lehden sivuille - voit nähdä vinkin tälläkin hetkellä Lauttasaaressa menestyvistä yrityksistä. Monet yritysten yhteystiedot ovat voimassa.

Lue vaikka Lauttasaaren Liikuntakeskuksen, tänä vuonna juhlavuottaan viettävän liikuntaliitteitä - voit innostua voimaan vielä paremmin!

Leena Mäkijärvi, päätoimittaja ja omistaja, Lauttasaaren Sanomat

Alkuun


* * *